Lahdessa halliongelma – 2000 junioria talven armoilla
Kuva: Juha Tamminen
Lahden perinteinen Suurhalli päätettiin muutama vuosi sitten muuttaa yleiseksi palloiluhalliksi ja lahden jalkapallojunioreille luvattiin talviharjoittelua varten kuplahallin Lahden Mukkulaan.
Tänä talvena suurhalli ei ole enää futareiden käytössä, mutta myöskään Mukkulan hallia ei näy. Rakennusaikataulu on viivästynyt ja tekonurmen kattavaa kupla valmistuu todennäköisesti vasta keväällä ja hyvästä jalkapallotoiminnasta tunnettu kaupunki joutuu peluuttamaan junioreja taivasalla.
– (Tästä kärsii) 2000 junioripelaajaa, Veikkausliiga-joukkue, lukuisia joukkueita kakkosdivarista alaspäin. Valtava isku, ei pelkästään FC Lahdelle, vaan koko lahtelaiselle jalkapalloilulle. Odotn, että löytyyköhän kaupungista minkäännäköistä vastuunkantoa, seuran päävalmentaja Tommi Kautonen kommentoi YLE Urheilulle.
Nyt kaupungin liikuntapalvelut tekee asialle sen minkä voi – se neuvottelee harjoitusvuorojen ostamisesta Nastolassa sijaitsevan Pajulahden liikuntakeskuksen kanssa, missä on täysimittainen sisähalli jalkapalloilulle, kertoo puolestaan Etelä-Suomen Sanomat.
Mukkulan kuplahallissa oli kaavailtu pelattavan mm. myös FC Lahden liigacupin kotiottelut ja yksi JJK:n kotiottelu helmikuussa, joiden kohtalosta ei nyt ole selvyyttä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva