Ykkösen JIPPO:n hyökkäyspää vahvistuu: "Olemme oikea paikka lyödä läpi itsensä"
Kuva: Juha Tamminen
Joensuulainen JIPPO vahvistaa rivejään nigerialaisella Samuel Chidillä. 22-vuotias ja 184-senttinen pelaaja tuo tarvittavaa voimaa hyökkäyspäähän ensi kauden kattavalla sopimuksella.
Chidi pelasi kaksi edellistä kautta Kakkosen FC Atlantiksessa, josta tiedotettiin virheellisesti viikonlopun aikana, että pelaaja olisi siirtymässä Veikkausliiga-seura MYPA:aan. Viime kaudella mies paukutti seuran paidassa kymmenen maalia. Kaudella 2010 mies pelasi Ykköstä RoPS:n paidassa ja teki 12 ottelussa kolme maalia.
– Hän on nuori hyökkääjä, joka tarvitsee uuden vaihteen uralleen Suomessa. JIPPO on oikea paikka Chidille lyödä itsensä läpi ykkösen tasolla, toteaa päävalmentaja Jarmo Korhonen seuran kotisivuilla.
– Olemme seuranneet Chidiä ja yritimme saada hänet jo loppukaudelle viime kesänä. On hyvä, että hän on jo pelannut muutaman kauden Suomessa ja tietää pelin hengen täällä.
Parilla viime kaudella JIPPO:n maalintekovastuun kantoi pitkälti Ariel Ngueukam, joka iski 17 maalia 34 otteluun. Mies siirtyi jo kesken viime kauden Veikkausliigaan FC Lahden joukkueeseen, missä syntyi peräti seitsemän osumaa yhdeksässä ottelussa.
Seura tiedottaa keskiviikkona 5.12. seuraavasta hankinnasta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Helmarien Paulina Nyström ylsi hienoon saavutukseen
- Joel Pohjanpalo iski taas! Maalikuninkuus on käytännössä varma
- Mitä jos Iran voittaa MM-kisat? Näin Donald Trump vastasi
- Donald Trump: ”Iran voi pelata MM-kisoissa”
- Nolo hetki – FIFA-pomon rauhanele tyrmättiin karulla tavalla
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Pelaajat syyttävät saudiliigan järjestelevän mestaruutta törkeästi Cristiano Ronaldolle – nyt CR7 avasi suunsa
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Kommentti: Nora Heroumin paikka ei ole Mestarien liiga -lähetyksessä
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Tammelan stadion pääsi harvalukuiseen joukkoon
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin
- John Guidetti uskoo Jani Honkavaaran saavan potkut kesken kauden
- MM-kisoissa kokeillaan lisää uusia sääntöjä – sääntöjen rikkomisesta punainen kortti