Hongalle positiivinen maku HJK-pelistä: ”Uskoa kesän europeleihin”
Kuva: Juha Tamminen
Honka hävisi Liigacupin avauspelissään HJK:lle niukasti 0-1-lukemin torstaina. Ainoan maalin teki helsinkiläisten laitapelaaja Sebastian Mannström lähietäisyydeltä.
Espoolaiset kuitenkin pystyivät haastamaan HJK:n tasapäisesti, mutta viimeistelyssä ei ollut tarvittavaa terää. Honka-luotsi Mika Lehkosuo sai ottelusta kuitenkin uskoa tulevaisuuteen.
– Ottelu hävittiin, mutta monta pientä taistelua sen sisällä voitettiin. Lähdemme tästä hyvällä mielellä eteenpäin ja taas kehittämään peliä, Lehkosuo kertoi ottelun tauottua.
Honka pyrki iskemään HJK:n pelinrakenteluun kovalla prässillä ja osin onnistukin siinä. Puolustuspelissäkään ei ollut päävalmentajalla valittamista.
– Murtauduttiin erittäin hyvin vastustajan linjan taakse ja saatiin hyviä maalipaikkoja sitä kautta. Oma puolustuslinja vetäytyi erittäin hyvin.
– HJK pääsi kerran linjan selän taakse pelin lopussa, mutta maalivahti torjui sen. Niissä asioissa oltiin selkeästi vastustajia edellä. Myös se koko taistelukin pitää voittaa, mutta meillä on siihen vielä matkaa.
Honka pääsee viime kauden cup-mestarina eurokentille. Tasonmittaus HJK:ta vastaan lupaa hyvää myös niihin peleihin
– HJK pelasi hyviä pelejä Maspalomas-turnauksessa (uutinen) ja nyt pystyimme tasaväkiseen kamppailuun heidän kanssaan. Tämä oli meille kuin kansainvälinen ottelu ja antaa meille uskoa kesän omiin eurocup-otteluihin.
Honka jatkaa Liigacupia keskiviikkona 30. tammikuuta ottelulla MYPA:a vastaan talven kotiareenallaan Myyrmäessä.
Kai Lintinen (twitter@kailintinen), Vantaa
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne