Honka-pomo sopimusriidoista: ”Asia kulminoituu siihen, saadaanko heistä siirtokorvaus vai ei”
Kuva: Juha Tamminen
FC Hongan Tapio Heikkilä ja Duarte Tammilehto purkivat sopimuksensa seuran kanssa marraskuussa yksipuolisesti. He vetosivat aiempiin palkkaongelmiin ja mahdollisiin tuleviin ongelmiin sillä saralla. Myös bonukset olivat myöhässä, mutta niiden maksuaikatauluista oli seuran mukaan alustavasti sovittu yhteisymmärryksessä ennen shokkiratkaisua.
Purkujen oikeutus on parhaillaan käsittelyssä Palloliiton kilpailuvaliokunnalla ja Honka-pomo Ari Masalin odottelee päätöstä tapauksesta lähiviikkoina.
– He veivät asian kilpailuvaliokuntaan ja me ollaan pyydettäessä sanottu mielipiteemme. En tarkkaan tiedä milloin päätös tulee, muta kuvittelisin sen tulevan parin viikon sisällä, Masalin kertoi SuomiFutis-sivustolle.
– Kysymys on nyt siitä, että kenellä on heidän pelaajaoikeudet ja oliko sopimuksien purku kilpailuvaliokunnan mielestä oikeutettu.
Tapahtui niin tai näin, miehiä tuskin nähdään espoolaispaidassa tulevaisuudessa.
– Jos valiokunta on sitä mieltä, että purut eivät olleet oikeutettuja, niin oikeudet säilyvät meillä. Jos asiat ovat toisin, niin he ovat varmaan vapaita menemään. Asia kulminoituu siihen, saadaanko heistä siirtokorvaus, kun he siirtyvät muualle, vai ei.
Kai Lintinen (twitter@kailintinen), Helsinki
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin