Oulun jalkapallossa kuhisee jälleen – kaksi seuraa lopettavat yhteistyönsä
Oulun jalkapallopiireissä kuohuu jälleen, kun kaksi seuraa lopettavat keskinäisen yhteistyön.
Kakkosessa pelaava OPS-juniorit ja Ykkösessä pelaava OPS eivät aio tehdä yhteistyötä tulevaisuudessa. OPS-juniorit odottaa myös Palloliitolta vahvistusta nimenmuutokseensa sekaannusten välttämiseksi.
– Palloliitosta annettiin ymmärtää, ettei ole hyvä asia, jos veikkauskupongilla on kaksi Oulun Palloseuraa. Nyt erotumme. Meillä on ollut vaikeuksia esimerkiksi markkinoinnissa, OPS-juniorien valmennuspäällikkö ja edustusjoukkueen valmentaja Timo Viitanen kommentoi asiaa Kalevassa.
Seura kertoo lehdelle, että se ei aio tehdä myöskään enää pelaajayhteistyötä OPS:n kanssa, jonka johtohahmona toimii entinen Veikkausliiga-tähti Miika Juntunen.
Juntusella on ollut myös riitoja kolmannen oululaisseuran AC Oulun kanssa, minkä perustajajoukoissa hän itsekin oli mukana 2000-luvun alussa ennen siirtymistään nykyiseen seuraansa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin