Keskiviikkona julkaistiin Kultuuri- ja urheiluministeriön vuoden 2013 valtionavustukset valtakunnallisille liikuntajärjestöille. Yhteensä tukea jaettiin reilu 38 miljoonaa euroa 119 järjestölle. Suurin muutos aiempaan on kattojärjestöjen tuen pieneneminen. Lajiliittojen saama tuki pysyy ennallaan, kun taas muiden liikuntajärjestöjen tuki vähenee 20,5 prosenttia – Avustamisessa painopiste on suorassa seuratuessa, jonka tavoitteena on laskea liikunnan harrastamisen kustannuksia, kertoi kultuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki opetus- ja kulttuuriministeriön tiedotteessa. Liikuntajärjestöistä suurimman valtionavustuksen sai viime vuonna perustettu Valo ry 3 757 000 euroa. Vuo­si sit­ten kol­men nyt Va­los­sa toi­mi­van jär­jes­tön yh­teen­las­ket­tu avus­tus oli 4 290 000 eu­roa eli pudotusta oli yli 500 000 euroa. Lajiliitoista suurin avustus, 1 920 000 euroa, myönnettiin Suomen Palloliitolle. Seuraavaksi eniten saivat Suomen Voimisteluliitto Svoli (1 780 000 euroa), Suomen Jääkiekkoliitto (1 375 000 euroa), Suomen Hiihtoliitto (1 120 000 euroa) ja Suomen Urheiluliitto (1 060 000 euroa). Seuratoiminnan kehittämistoimintaan on talousarviossa esitetty 2 350 000 euron kasvua, joka merkitsee 156,7 % lisäystä. Tulevana vuonna seuratoiminnan avustusmäärä nousee kokonaisuudessaan noin 3,8 miljoonaan euroon. Katso tästä täydellinen lista vuoden 2013 toiminta-avustuksista.

LUE MYÖS: