Vievätkö nimihankinnat HJK:n Mestarien liigaan? – ”Ensin mahdollisimman hyvä joukkue liigaan”
Kuva: Juha Tamminen
Viimeiset neljä kautta Suomen mestaruuden peräjälkeen voittaneen HJK:n tavoitteet ensi kaudella on yhä vahvemmin kotimaan kenttien lisäksi myös europeleissä.
HJK onkin hankkinut talven aikana kaksi kansainväliselläkin mittarilla laadukasta pelaajaa, kun ensin Mikael Forssell liittyi seuraan jo viime vuoden puolella ja nyt Teemu Tainio allekirjoitti heti kuluvan vuoden aluksi kahden vuoden sopimuksen helsinkiläisten kanssa.
HJK-luotsi Sixten Böström kertoi aiemmin SuomiFutis-sivustolle, että tavoitteen asettaminen pääsystä Mestarien liigan tai Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen ei voi olla tällä hetkellä olennainen, koska vielä ei täysin tiedetä minkälainen omasta ryhmästä muodostuu ja millaisia joukkueita lopulta saadaan vastaan (uutinen).
Tainion tulo joukkueeseen kuitenkin on osoitus, että ryhmä alkaa olla kykenevä jopa kansainväliseen menestykseen, mikä HJK:ssakin jo myönnetään.
– Kyllä se on ajatus, että jos jollain on kansainvälistä menestystä, niin Teemulla. Aina katsotaan kokonaisuutta. Ensin pitää saada mahdollisimman hyvä joukkue Veikkausliigaan ja sitten kansainvälisille kentille, Boström kertoo torstain Helsingin Sanomissa.
Jatkaako Väyrynen?
Helsinkiläisseuraan viime kesänä loppukauden kestävällä sopimuksella liittynyt Mika Väyrynen myös kiinnostaa seuraa, mutta pelaaja hakee ensisijaisesti pelipaikkaa ulkomailta. Jos mies jatkaa ensi kaudella Suomen mestarien riveissä, on kasassa jo todella kova pakka.
HJK aloittaa uuteen kauteen valmistautumisen harjoitusotteluiden merkeissä ensi viikolla, kun se matkaa Maspalomasin kutsuturnaukseen, missä joukkue pelaa kaksi ottelua kovia kansainvälisiä vastustajia vastaan (uutinen).
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan