Suomessa Rovaniemen Palloseuran otteluiden manipuloinnin paljaustumisesta alkaneen sopupelivyyhdin tutkimus paisui paisumistaan ja lopulta kansainvälinen poliisijärjestö Europol sai selville, että peräti yli 700 ottelua 30 maassa on ollut epäiltynä ottelumanipulaatioista, kertoo BBC Sport.

Suomen Poliisin tiedotteen mukaan 13 Euroopan maan poliisit ovat tutkineet 400 jalkapallo-ottelua, joiden joukossa on kansallisen tason kamppailujen lisäksi EM- ja MM-karsintapeleja BBC:n tietojen mukana yksi Englanissa pidetty Mestarien liigan ottelu oli järjestelty. Lisäksi n. 300 ottelua on ollut tutkinnassa muualla maailmassa.

Asialla Aasialaiset rikollisjärjestöt

Epäiltyinä on ollut kaikkiaan 425 pelaajaa, pelivirkailijaa, seurojen edustajaa ja rikollista.

Tulosmanipulaation esitutkinta käynnistettiin ensimmäiseksi Suomessa ja Suomella oli merkittävä rooli myös kansainvälisen tutkintayhteistyön käynnistämisessä. Tutkintaa varten perustettiin viiden valtion ja Europolin yhteinen tutkintaryhmä, jonka tuloksia käsiteltiin maanantaina Europolissa pidetyssä tiedotustilaisuudessa.

Suomen lisäksi ryhmässä olivat mukana Saksa, Unkari, Itävalta ja Slovenia. Europolin tukemana tutkintaa on tehty myös useassa muussa maassa.

Esitutkinnat ajoittuivat vuosille 2011 – 2012. Ne ovat useissa maissa johtaneet syytteisiin ja osassa myös jo tuomioihin. Suomessa epäiltyjä oli kaikkiaan 12. Yksi heistä sai kahden vuoden ehdottoman vankeustuomion, muut ehdollisen.

Esimerkiksi Saksassa on tähän mennessä tuomittu 14 henkilöä vankeusrangaistuksiin.

Manipulaation takana on useimmissa tutkituissa tapauksissa ollut aasialaistaustainen rikollisryhmä.

Lähteet: Suomen Poliisi, BBC Sport.