Bayernilla mahdollisuus kuitata Dortmundille – liiga viety, kuinka käy cupin?
Kuva: Getty Images
Bayern München haluaa hyvittää keskiviikkona viime kaudella kokemansa tappiot Saksan cupissa, kun joukkue kohtaa kilpailun puolivälierässä hallitsevan liiga- ja cup-mestarin Borussia Dortmundin.
Tällä kaudella Bayern Münchenin mestaruus Bundesliigassa näyttää pomminvarmalta, mutta kilpakumppani halutaan laittaa nuolemaan näppejään tuplana – aivan kuten Bayernille kävi viime kaudella.
– Saksan cup on jotain täysin erilaista, kun liigapelit. Ensinnäkin, keskiviikkona kaksi Saksan parasta joukkuetta ottaa yhteen ja toiseksi, meillä oli visio ennen kautta, mihin cup-voitto kuului yhtä lailla kuin sarjan voittaminen, Bayern-luotsi Jupp Heynckes kommentoi ottelua edeltävässä lehdistötilaisuudessa.
– Toki kauden alussa painotimme, että liigan voittaminen on etusijalla ja sen suhteen onkin sujunut todella hyvin, mutta uskon meidän olevan valmiina taistelemaan keskiviikkona cup-kamppailun voitosta Dortmundia vastaan.
Joukkueet ovat kohdanneet kahdesti aiemmin tällä kaudella. Elokuun supercupin ottelussa Bayern oli 2-1-lukemin parempi ja joulukuun sarjapelissä baijerilaisten kotona pisteet jaettiin 1-1-tasapelissä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti

- Fabrizio Romano: Leo Walta siirtymässä Englannin Mestaruussarjaan