Celtic-vahti haluaa toistaa Barcelona-tempun: ”Altavastaajan asema sopii meille”
Kuva: Getty Images
Karsintojen kautta Mestarien liigaan edennyt Glasgow Celtic on ehtinyt jo ylittää useimpien odotukset etenemällä 16 parhaan joukkoon. Alkulohkon kovin suoritus oli Barcelonan kaataminen kotikentällä.
Joukkueen suurin sankari oli maalivahti Fraser Forster, joka venyi useisiin tärkeisiin pelastuksiin. Miehen mukaan joukkue nauttii tilanteesta, että pääsee puskista yllättämään ennakkosuosikkeja.
– Karsinnoista päästyämme olemme menneet jokaiseen kamppailuun altavastaajana, mutta se on toiminut hyvin. Uskomme omiin kykyihimme ja meillä on itseluottamusta nimenomaan joukkueena pärjäämiseen, 24-vuotias englantilaisvahti kertoi UEFA.com:ssa.
”La Gran Muralla”
Forsterin uroteot Barcelonaa vastaan sekä 2-1-kotivoitossa että niukassa 1-2-vierastappiossa saivat espanjalaislehdistön antamaan hänelle lempinimen ”La Gran Muralla” (suomeksi Kiinan muuri), kuvaamaan miehen huikeita suorituksia. Miehen esikuva löytyy tulevan Mestarien liigan pudotuspelivastuksen, Juventuksen, veräjän suulta. – Viimeisen 10-15 vuoden aikana Gianluigi Buffon on ollut aivan maailman kärkivahteja. Loistava päästä kohtaamaan hänet, mutta toivottavasti loistava olisi myös ottelun lopputulos meidän kannalta. Celtic isännöi Juventusta tiistaina Glasgow’ssa. Toinen osaottelu Italiassa on vuorossa maaliskuun ensimmäisellä viikolla.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva