Huippuseurojen niskaan kylmää vettä Neymar-jahdissa

Brasilialaisseura Santosin varapuheenjohtaja Odilio Rodrigues kumoaa huhuja, joiden mukaan joukkueen ykköstähti Neymar olisi tehnyt jo sopimuksen FC Barcelonan kanssa. Seura vahvistaa puolestaan aloittaneensa jatkosopimusneuvottelut 20-vuotiaan taiturin kanssa.
Pelaajan on toivottu siirtyvän Eurooppaan ja näyttämään todellisen tasonsa huippusarjassa, mutta mies on aiemmin puhellut haluavansa pysyä kotimaassaan siellä vuonna 2014 pidettäviin MM-kisoihin asti, mihin asti miehen nykyinen kontrahti on tehty.
– Seuran johto on päättänyt, että pyrimme jatkamaan Neymarin sopimusta edelleen vuoden 2014 yli ja teemme työtä sen eteen. Olemme avanneet keskusteluyhteyden hänen isänsä, joka toimii miehen agenttina, kanssa. Hän kiistää mediassa liikkuneen tiedon, että pelaajalla olisi jo esisopimus Barcelonan kanssa ja uskomme häntä, Sky Sports siteeraa Rodriguesia.
Tekemällä jatkosopimuksen virtuoosinsa kanssa Santos varmistaa ainakin sen, että sitten kun Neymar lähtee, seura saa hänestä kelpo korvauksen. Huhuissa mm. Manchester City, Barcelona, Real Madrid sekä Bayern München taistelevat miehestä sitten, kun tämä siirtyy vihdoin on valmis siirtymään eurokentille.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS