Huippuvalmentaja antoi pakit Chelsealle – ”Nautin olostani täällä”
Kuva: Getty Images
Borussia Dortmundin kaksi kertaa peräkkäin Bundesliigan mestariksi luotsannut Jürgen Klopp on vakuuttanut pysyvänsä saksalaisseurassa sopimuskautensa loppuun asti. Brittilehdistön mukaan mm. Chelsea olisi miehestä kiinnostunut, mutta saksalaisluotsi ei hetkauta asialle korviaan. Miestä on spekuloitu myös Real Madridin päävalmentajan pallille, mikäli Jose Mourinho ei jatka.
– Sopimukseni on voimassa vuoteen 2016 ja olen sanonut parikymmentä kertaa, että aion viettää täällä sopimukseni loppuun saakka. Monet luulevat, että sanon niin vain siihen asti, kunnes Real Madrid tai Chelsea kiinnostuu, mutta siitä ei ole kysymys. Valitettavasti en voi vaikuttaa nimelläni spekulointiin, 45-vuotias Klopp kertoi London Evening Standard -lehdelle.
– Valmensin seitsemän vuotta Mainzia ennen siirtymistäni Dortmundiin. Jokainen vuosi olisin voinut lähteä ulkomaille, mutta jäin seuraan koska minulla oli sopimus. Nautin olostani Dortmundissa. Se on loistava seura, loistavassa kaupungissa.
Tällä hetkellä sarjansa kakkosena olevan Dortmundin kolmas perättäinen Saksan mestaruus jäänee haaveksi. Bayern München on repinyt jo 15 pisteen eron joukkueiden välille. Dortmund taistelee pokaaleista yhä Mestarien liigan pudotuspeleissä ja Saksan cupissa.
Se onkin tulessa Mestarien liigassa keskiviikkona vieraissa Shakhtar Donetskia vastaan. Paluuottelu pelataan maaliskuun ensimmäisellä viikolla.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin