Kypsyykö Rovaniemellä uusi ”Joel Pohjanpalo”? – ”Luotto kannatti”
Kuva: Juha Tamminen
RoPS:n kaataessa tiistaina Liigacupin pelissä KuPS:n 1-0-lukemin Ounashallissa, yksi suurimpia sankareita oli rovaniemeläisten keskikentän pohjalla pelannut Olli Pöyliö, joka viimeisteli ottelun ainokaisen osuman.
Nuorukainen otti vastuun 20. minuutilla vapaapotkusta ja tärytti sen maaliin.
– Olihan se mahtava kokemus. Hienoa, että olen saanut vastuuta ja pääsen myös hoitamaan erikoistilanteita, 17-vuotias keskikenttäpelaaja kertoo runsaasti harjoitellusta erikoistaidostaan RoPS:n kotisivuilla.
RoPS-luotsi Kari Virtanen piti nuoren pelaajan asenteesta tilanteessa. Muitakin vetäjiä pyrki tilanteeseen, mutta nuori mies otti jämerästi vastuuta, mikä palkittiin.
– Edellispelissä hänet siirrettiin vielä sivuun ampujan paikalta, mutta ei enää. Hieno suoritus, Virtanen kommentoi.
Pöyliö sai viime kaudella kokemusta miesten peleissä Kakkosen FC Santa Clausista, mikä on avittanut kyvyssä pelata miesten peleissä. Onko nuorukaistesta ensi kauden uudeksi ”Joel Pohjanpaloksi” eli vuoden tulokkaaksi samanikäisenä kuin edeltäjänsä? Se jää nähtäväksi.
– Miesten pelit ovat miesten pelejä. Ei näihin kerralla hypätä mukaan, Pöyliö mietti.
RoPS:n kokoonpanosta löytyi toinenkin juniori-ikäinen – keskuspuolustaja Arttu Härkönen, 17, joka on ollut Pöyliön tavoin mukana oman ikäluokkansa maajoukkueringissä.
– Ollin ja Artun ei tarvinnut hävetä yhtään edesottamuksiaan. Kakkosvalmentaja Tuomo Könönen luotti nuoriin ja se kannatti, Virtanen jatkoi.
Lu tarkempi otteluraportti RoPS:n kotisivuilta.
Liigacup, lohko 3:
FF Jaro 4 2 2 0 4- 2 8 KuPS 5 2 1 2 10- 6 7 RoPS 4 2 1 1 4- 3 7 VPS 5 0 2 3 4-11 2
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta