Palloliitto vaihtaa toimitusjohtajaa
Kuva: Juha Tamminen
Suomen Palloliitto ja toimitusjohtaja Kimmo J. Lipponen ovat tänään tehneet sopimuksen koskien Lipposen toimitusjohtajuuden päättymistä. Lipponen jatkaa tehtävässään kevään liittovaltuuston kokoukseen (19.–20.4.2013) asti ja sen jälkeen liittohallituksen määrittämissä asiantuntijatehtävissä vuoden loppuun saakka.
– Tällaiset toimitusjohtajan tehtävät ovat lähtökohtaisesti määräaikaisia projekteja. Alun perinkin kaavailtu viiden vuoden vastuullisen johtamisen jakso on nyt täynnä, Lipponen kertoo Palloliiton tiedotteessa.
– Olen erityisen ylpeä siitä, että olemme saaneet liiton talouden ja vakavaraisuuden erinomaiselle tasolle. Se takaa vankan pohjan jatkuvalle toiminnalliselle kehittämiselle. Toimiva yhteistyö liiton, piirien ja seurojen ammattilaisten, muun jalkapalloväen ja sidosryhmien kanssa on ollut erittäin palkitsevaa ja motivoivaa
Palloliiton puheenjohtjaa Pertti Alaja jakaa kiitosta toimitusjohtajalle liiton johtamisesta muutosprosessin yli.
– Lipposen toimitusjohtajakauden päätavoitteina olleet liiton talouden ja toimintaedellytysten parantaminen, sekä strategisen muutosprosessin käynnistäminen koko toiminnan osalta niin pelaajakehityksessä, seurakehityksessä, markkinoinnissa kuin hyvässä hallinnossa ovat toteutuneet varsin mallikkaasti, Alaja puolestaan kertoo.
Liitto käynnistää Alajan mukaan uuden pääsihteerin hakemisen. Palloliitto on nimennyt Timo Huttusen vt. pääsihteeriksi 20.4.2013 alkaen siihen asti, kunnes uusi pääsihteeri aloittaa työnsä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin