Bayern-pomo lyttää seuran ex-luotsin: ”Louis van Gaal luulee olevansa jumalan isä”

Bayernin seurajohtaja Uli Hoeness on avannut sanaisen arkkunsa seuran entistä päävalmentajaa Louis Van Gaalia vastaan. Hollantilainen valmensi seuraa vuosina 2009-2011 ja päätti ajanjaksonsa potkuihin seuran jäätyä jälkimmäisenä kautena mestaruustaistelun ulkopuolelle. Nykyään Van Gaal on Hollannin maajoukkueen päävalmentaja.
Hoenessin purkauksen taustalla on Van Gaalin väite, että Bayernin nykyinen menestys johtuu hänen työstään seurassa ja pitää ensi kaudeksi valmennusvastuun ottavaa Pep Guardiolaa hyvänä valintana, koska hän toimii hollantlaisen luoman ideologian mukaisesti.
– Vain Van Gaal voi sanoa jotain tuollaista. Hän ei kuvittele olevansa jumala, vaan jumalan isä. Hän oli maailmassa jo ennen kuin se oli edes olemassa, Hoeness kommentoi ex-alaistaan.
– Van Gaal on hyvä valmentaja, joka siivosi Jürgen Klinsmannin jättämän (negatiivisen) perinnön. Se on hänen roolinsa Bayernin kehittämisessä, ei sen enempää. Eikä hänellä ollut minkäänlaista rooli Guardiolan palkkaamisessa.
Van Gaal johdatti Bayernin liiga- ja cup-voittoon kaudella 2009-10. Joukkue eteni myös Mestarien liigan finaaliin, mutta hävisi sen Interille keväällä 2010.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan