Hongalla mietinnän paikka ennen liigan alkua: ”Puolustaminen täytyy saada kuntoon”
Kuva: Juha Tamminen
FC Honka jäi niukasti ulos Liigacupin jatkopaikoilta, kun se hävisi MYPA:lle keskiviikkona 1-4-lukemin. Honka joutui pelaamaan yli puoliajan vajaalla, mutta oli jo tuolloin 0-2-tappiolla.
Honka-luotsi Mika Lehkosuolla ja pelaajistolla on mietinnän paikka ennen sarjakauden alkua, kuinka tilkitä vuotava puolustus.
– MYPA teki heti ensimmäisestä hyökkäyksestään avausmaalinsa. Puolustus on meille selkeästi ongelma, se on todella epävarmaa etenkin maalin edessä, Lehkosuo mietti Veikkausliigan kotisivuilla.
Honka teki Liigacupin kuudessa ottelussa hienosti 10 osumaa, mutta omissa soi peräti 16 kertaa. Ainoat voitot tulivat maalijuhlissa IFK Mariehamnia vastaan, kun ottelut päättyivät 4-3- ja 3-2-lukemiin.
– Meidän pitää pystyä minimoimaan vastustajan pääsy maalille ja sitten tietysti maalipaikat siellä. Emme voi joka kerta tehdä 4-5 maalia, jos haluamme voittaa otteluita. Hyökkäyspelissämme sen sijaan on ihan hyviä asioita, mutta puolustaminen pitää saada kuntoon.
Honka voitti viime vuonna Suomen cupin ja sijoittui Veikkausliigassa seitsemänneksi. Joukkue mielii korkeammalle, mutta pelaajisto on jälleen nuorentenut ja realisimia lienee sijoitukset keskikastissa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilveksen 18-vuotias lupaus vaihtaa seuraa
- Sarjanousija TPS vahvistuu HJK:n jättiläisellä
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle

- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle