Palloliitto: Jari Litmasen kanssa ei ole sovittu mistään
Kuva: Juha Tamminen
Ilta-Sanomat uutisoi torstaina (21.3.) verkkosivuillaan Palloliiton puheenjohtajan Pertti Alajan vahvistaneen Jari Litmasen siirtymisen Palloliiton palvelukseen. Ilta-Sanomat poisti uutisen nopeasti sivuiltaan, sillä kommenteilla ei ollut todellisuuspohjaa niiden perustuessa toimittajan omiin, virheellisiin, johtopäätöksiin.
– Ilta-Sanomien eilinen uutisointi oli täyttä puppua. Toimittaja väitti minun vahvistaneen Litmasen roolin jo sovituksi ja määritellyksi, vaikka tällaisesta ei ollut edes mitään puhetta. Emme voineet olla reagoimatta asiaan, jonka jälkeen Ilta-Sanomat myönsi virheensä ja poisti artikkelin sivuiltaan, Alaja kertoi.
Puheenjohtaja Alaja on käynyt keskusteluja Huuhkaja-ikonin saamiseksi mukaan Palloliiton toimintaan.
– On selvää, että toivomme saavamme Jarin jossain vaiheessa mukaan toimintaamme. Hänen tietotaitonsa ja osaamisensa ovat suomalaisessa jalkapalloilussa ainutlaatuisia. Hänen kanssaan on käyty keskusteluja, mutta asiat – kuten toimenkuva ja tehtäväkenttä – ovat täysin auki.
– Keskustelut ovat siis olleet hyvin alustavia ja sovimme, että Litti palaa itse asiaan jossain vaiheessa. Kerromme kyllä välittömästi, jos sellainen ilouutinen kuin Litmasen tulo mukaan Palloliiton toimintaan toteutuisi.
Lähde: Palloliiton verkkosivut
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista