Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkue kärsi maalein 0-2 maaottelutappion Unkarille Gyirmótissa. Päävalmentaja Mika Laurikainen löysi otteista positiivista, vaikka tappio tulikin.

Suomen ryhmityksestä puuttui useita tärkeitä nimiä. Puolustuksesta olivat poissa Lum Rexhepi ja Thomas Lam. Lisäksi ennen koitosta sivuun joutuivat vielä Tim Väyrynen ja Robin Lod.

– Aina kun kokoonpanoa muutetaan edellisestä, vaikuttaa se tietenkin. Lum Rexhepi on ollut meille tärkeä, mutta se ei tarkoita, etteivätkö Samu Nieminen ja Dani Hatakka olisi pelanneet hyvin. On ymmärrettävää, että ensi kertaa yhdessä pelaaville tulee kommunikaatiovirheitä, Laurikainen sanoo Palloliiton verkkosivuilla.

Ottelussa nähtiin yksi maajoukkuedebytantti, kun Benno Hanslian esiintyi ensimmäistä kertaa sinivalkoisissa väreissä. Lisäksi vaihdosta sisään tulleet Jesper Brechtel ja Kevin Peth pelasivat ensimmäiset alle 21-vuotiaiden maaottelunsa.

– Joukkuepelaamisessa on tietysti vielä parannettavaa. Toivottavasti Liettuaa vastaan saisimme taas loukkaantuneita takaisin.

Pikkuhuuhkajat avaa EM-karsinnat 11. kesäkuuta ottelulla Liettuaa vastaan.