Suomalaisseurat taistelevat jatkopaikoista Ruotsin cupissa
Suomen maajoukkuepelaajia oli runsaasti viikonloppuna tositoimissa Ruotsin cupin lohkovaiheessa. Lohkoissa pelataan yksinkertainen sarja ja kahdeksan neljän joukkueen lohkon voittajat etenevät pudotuskierroksille.
BC Häcken otti 3-0-voitto IFK Värnamosta. Kari Arkivuo pelasi täydet minuutit, Mika Ojala ei ollut kokoonpanossa.
Häcken on 2 lohkon toisena kolmella pisteellä, kärjessä Falkenbergs IF kuudessa pisteessä. Voittamalla päätöspelinsä Örebrota vastaan ja Falkenbergin hävitessä Häcken menee jatkoon.
Paulus Arajuuri pelasi 90 min, kun Kalmar FF kaatoi 3-0 (2-0)-lukemin IK Bragen. Kalmarilla on neljä pistettä kahdesta pelistä.
Jatkohaaveet elävät vielä päätöspelissä, mistä pitäisi saada vähintään kahden maalin voitto IFK Göteborgista, joka on lohkon 7 kärjessä kuudella pisteellä. Teoriassa myös kolmantena oleva Nyköpings voi voittaa lohkon, mutta se vaatisi murskavoittoa ja IFK:n tappiota.
Sjölund taistelee ex-seuraansa vastaan jatkopaikasta
Daniel Sjölund pelasi 74. min, kun Åtvidabergs hävisi Umea FC:lle 1-2 (0-0)-lukemin. Joona Toivio puolestaan ei ollut kokoonpanossa, kun Djurgården voitti Jönköpings Södran 3-1. IFK Mariehamnista talvella seuraan siirtynyt Aleksei Kangaskolkka pelasi täydet minuutit JS:n ryhmässä. Djurgården voittaa lohko 8:n mikäli se saa vähintään pisteen ex-pelaajansa Sjölundin joukkueelta päätöspelissään. Åtvidabergs voi vielä mennä ohi jos voittaa vähintään kolmella maalilla. Huuhkaja-pakki Jere Urosen Helsingborgs IF voitti BoIS:n sunnuntaina 5-0-lukemin ja on lohkon 6 toisena neljällä pisteellä. Joukkue ratkoo lohkon voiton päätöspelissä Gefle IF:ää vastaan ( 6p). Uronen on poissa pelikentiltä loukkaantumisen vuoksi vielä ainakin huhtikuuhun asti. Miehen polvivamma leikattiin tammikuun alussa. Markus Halsti pääsi kentälle vaihdosta 84. minuutilla, kun Malmö FF haki 2-0- voitto IK Frejsta. Malmö on lohkon 3 kärjessä neljässä pisteessä Östers IF:n kanssa, kun maaliero ja tehdyt maalit ovat samat joukkueilla. Päätösottelut Malmö-Sundsvall, Östers-Frej. Jos päädytään tasapisteisiin, verrataan ensi maalieroa, sitten tehtyjä maaleja. Jos vielä ollaan tasoissa, niin keskinäinen ottelu ratkaisee ja lopulta vuoden 2012 sarjasijoitus. Lohkojen ratkaisupelit pelataan ensi viikonloppuna.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin