FC Lahti löysi maalijyvän: ”Ei tämän näin tiukkaa tarvitsisi olla”
FC Lahti kaatoi JJK:n Liigacupin finaalissa lauantaina upean loppukirinsä ansiosta 2-1-lukemin Lahden kisapuiston tekonurmella pelatussa kamppailussa. JJK meni avauspuolikkaalla johtoon Santeri Aholan osumalla.
Toiselle puoliajalle tuulispäänä tulleet isännät pommittivat lopulta vastustajan puolustusmuurin rei’ille ja teki tarvittavat maalit. Maalintekijöinä Jussi Länsitalo 78. minuutilla ja Markus Joenmäki lisäajan toisella minuutilla. (katso tästä kuvagalleria ottelusta.)
FC Lahden päävalmentaja Tommi Kautonen piti ottelua hienona kruununa talven peleille, mutta muistutti, että varsinaiset tosipelit alkavat reilun viikon päästä.
– Antaa pelaajien nauttia tästä nyt, hieno nousu tappioasemasta voittoon. Peliä analysoiden, niin ensimmäisellä puoliajalla JJK yllätti meidät sillä, että vetäytyivät tiiviisti vähän alemmaksi, kun odotettiin korkeampaa prässiä. Oltiin siinä hieman sormi suussa, Kautonen kommentoi ottelun lehdistötilaisuudessa.
– Meidän tahmeudelle oli syynsä. Laiturit eivät tehneet oikeita juoksuja, kymppipaikan ja sentterinkään yhteispeli ei mennyt nappiin. Saatiin pallo hyville paikoille, mutta sitten oli liian seisovaa tai sormi suussa eikä päästy eteenpäin. JJK vaarallisena erikoistilannejoukkueena meni siinä johtoon.
Lahti lisäsi kierroksia 2. puoliajalla
Toisella puoliajalla Lahdelle oli puolisen tusinaa hyvää maalipaikkaa rangaistusalueen sisältä, jotka osin kilpistyivät huonoihin ratkaisuihin ja osin JJK-maalivahti Janne Korhosen hyviin pelastuksiin. Lopulta kuitenkin tarvittavat osumat löytyi lahtelaisten lapikoista. – Toiselle puoliajalle annettiin muutama tarkennus varsinkin ylemmän nelikon liikkumiselle. Luotiin sitten tarpeeksi maalipaikkoja ottelun voittamiseksi. – Oltaisiin toki voitu tehokkaampiakin olla. Tätä olen koko talven sanonut, että paikkoja luodaan hyvin, mutta ei tämän näin tiukkaa tarvitsisi olla. JJK-luotsi Kari Martonen antoi kunniaa paremmilleen. – Lahti vei peliä. Oikea joukkue voitti, vaikka loppuun asti roikuttiin ensin voitossa ja vielä tasatilanteessa. Tietenkin voittomaali ihan lopussa harmittaa voimakkaasti., Martonen kertasi juuri ennen orastavaa rangaistuspotkukilpailu tullutta ratkaisumaalia. – Mielestäni puolustettiin tiiviisti, mutta puuttumaan jäi hyökkäyspään vaarallisuus ja maalipaikkojen luonti. Ei päästy pelaamaan pallollista peliämme, mitä ollaan talven Liigacup-peleissä aiemmin pystytty pelaamaan. FC Lahti matkustaa Veikkausliigan avauskierroksella Vaasan Palloseuran vieraaksi ensi viikon sunnuntaina. JJK isännöi puolestaan Pietarsaaren Jaroa seuraavana päivänä. Veikkausliigan avauskierros pelataan 13.-15.4. Kai Lintinen (twitter@kailintinen), LahtiLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä