Kahden Barcelona-pelaajan jatko vielä auki – ”Hyvin erikoinen tilanne”

© Kuva: Getty Images

Barcelonan luotsi Tito Vilanova pohtii edelleen Eric Abidalin mahdollista jatkoa, eikä valmentaja panisi myöskään pahitteeksi, jos Victor Valdes edustaisi seuraa myös ensi kaudella.

Ranskalaispuolustaja palasi hiljattain kehiin oltuaan reilun vuoden verran sivussa pelikentiltä. Maksasiirrännäisen saanut Abidal oli esiintynyt viimeksi La Ligassa helmikuun lopussa vuonna 2012.

– Abidalin paluu on hyvin erikoinen tilanne. Emme tiedä vielä, kuinka hän palautuu, jos otteluita on kolmen päivän välein, Vilanova sanoi lehdistötilaisuudessa goal.com-sivuston mukaan.

Maalivahti Valdes on puolestaan ilmoittanut, että hän tähyilee uralleen uusia tuulia. Valdesin ympärillä on liikkunut paljon siirtohuhuja, mutta veskarin sopimus ulottuu silti aina kesään 2014 asti.

– Minulle se ei olisi ongelma, jos Victor haluaisi jatkaa vielä yhden kauden. En puhunut hänen kanssaan, mutta hänen päätöksensä oli selvä.

”Voin erittäin hyvin”

Vilanova on kamppaillut myös itse terveyden kanssa. Vilanovan mukaan hänen koettelemuksensa vaikuttivat myös seuraan:

– Se ei ollut helppo tilanne seuralle, kun koin (syövän) uusiutumisen. Olisin hyväksynyt minkä tahansa päätöksen, mitä he olisivat tehneet, Vilanova kertoi.

Vilanova voi kuitenkin omien sanojensa mukaan nyt jo paremmin.

– Voin erittäin hyvin hoitojen jälkeen. En pitänyt aiemmin lehdistötilaisuuksia, koska oli vielä olemassa jotain sivuvaikutuksia, erityisesti ääneni kanssa.

– Voin paremmin joka päivä. Tunnen oloni tarpeeksi vahvaksi ja olen erittäin motivoitunut jatkamaan ensi kaudella, jos terveyteni sen sallii, Vilanova valotti.