KuPS-luotsi Esa Pekonen avauspelistä: ”Nousu tasoihin tuntuu aina paremmalta”
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliiga pyörähti sunnuntaina käyntiin myös Kuopiossa, missä KuPS isännöi MYPA:a. Vauhdikkaassa ottelussa nähtiin kaksi maalia, yksi molempiin päihin.
Ensin MYPA-tykki Pekka Sihvola vei kouvolalaiset johtoon rangaistuspotkusta 58. minuutilla, kun miestä ajeltiin selästä. KuPS:n Antti Hynynen latasi omaan irtopalloon tasoituksen rangaistusalueen rajalta lähteneellä hienolla laukauksella 69. minuutilla ja ottelu päättyi näihin lukemiin.
KuPS:n päävalmentaja Esa Pekonen ei sen kummemmin yhden ottelun perusteella lähtenyt tekemään syväanalyysia, mutta löysi toki parannuskohtia suorituksesta.
– Tasainen peli oli monessa suhteessa. Ei ottelua sen enempää tarvinnut analysoida. Tyypillinen ensimmäinen peli, virhesyöttöjä, huono ratkaisuja hyökkäyspäässä ja pallonmenetyksiä. Takaa kun noustaan tasoihin, tuntuu se paremmalta, Pekonen kertoi UrhoTV:n haastattelussa.
– Puolustushommat hoidettiin ok, hyökkäyspäässä ei löydetty kombinaatiota mitä on aiemmin keväällä on ollut. Vähän pehmeitä oltiin myös maalin edessä eikä päästy ensimmäisiin palloihin.
MYPA-luotsi Toni Korkeakunnas oli tyytyväinen joukkueensa ilmeeseen. Täyden pistepotin menettäminen toki harmitti.
– Olen tyytyväinen joukkueen ilmeeseen ja taistelutahtoon. Loppuun asti vieraissa uskallettiin hyökätä ja hakea voittoa. Ainoa, mikä harmittaa, on tulos, Korkeakunnas kommentoi Urheiluruudulle ottelua.
MYPA jatkaa pelejään ensi sunnuntaina kotipelillä FC Interiä vastaan. KuPS vierailee Pietarsaaressa Jaron luona.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilveksen 18-vuotias lupaus vaihtaa seuraa
- Sarjanousija TPS vahvistuu HJK:n jättiläisellä
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle

- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle