AC Oulun luotsi: ”Joko palautteen antajassa tai vastaanottajissa oli jotain pielessä”
Kuva: Juha Tamminen
AC Oulu nappasi sunnuntaina jo kolmannen peräkkäisen voittonsa Ykkösessä. Tällä kertaa kotikentällä kaatui AC Kajaani maalein 3-2, eikä kumpikaan valmentaja ollut tyytyväinen helppoihin osumiin.
– Minun mielestä me lahjoitettiin kolme maalia ja silloin on vaikea voittaa AC Oulun tasoista joukkuetta. Olen tyytyväinen aktiivisuuteen, joka me saatiin luotua, mutta osalta pelaajista loppui rutiini tässä paikassa, AC Kajaanin avausjaksolla katsomoon komennettu päävalmentaja Mika Lumijärvi sanoo AC Oulun verkkosivuilla.
AC Oulun luotsi Rauno Ojanen oli samoilla linjoilla kollegansa kanssa, mutta hän oli kuitenkin tyytyväinen pisteisiin.
– Minun mielestä mekin lahjoitettiin maaleja, mutta onneksi vain kaksi. Ensimmäisessä osumassa oli kai jotain kommunikaatio-ongelmia, mutta noin ei voi vain käydä. Toinen maali oli sitten oikeastaan koko joukkueen surkeaa pelaamista. Puhuttiin kopissa kymmenen minuuttia, miten alku tulee hoitaa – ja sitten käy näin. Joko palautteen antajassa tai vastaanottajissa oli jotain pielessä, Ojanen toteaa.
– Teimme kuitenkin kolme hienoa maalia, joista kaksi oli harjoiteltuja kuvioita. Ei ne minun mielestäni siis lahjoja olleet. Parannettavaa siis jää, mutta kolme pistettä ja paljon onnistumisia lämmittävät mieltä, luotsi jatkaa.
Isäntien riveistä sunnuntaina osuivat Joni Mäkelä, Dani Hatakka ja Matias Ojala. Michael Nzekwe ja Alexander Akbar vastasivat puolestaan vieraiden osumista.
Katso videokooste ottelusta ylhäältä.
Ykkösen ottelut 25-27.5.
25.5. SJK-OPS 2-0 (2-0)
26.5. JIPPO-Haka 0-0
26.5. FC Viikingit-FC KooTeePee 1-1 (1-1)
26.5. AC Oulu-AC Kajaani 3-2 (2-1)
27.5. 19.00 PK-35 Vantaa-Ilves
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen