Kommentti: Ketkä korvaavat Huuhkajien ykköstoppariparin?
Kuva: Getty Images
Suomen A-maajoukkueluotsi Mixu Paatelainen joutuu tekemään pohdintaa, mitkä pelaajat hän laittaa Huuhkajien keskuspuolustukseen MM-karsintojen jatkuessa kahdella Valko-Venäjä-ottelulla kesäkuussa.
Ensin joukkueet kohtaavat perjantaina 7. kesäkuuta Helsingin Olympiastadionilla ja neljä päivää myöhemmin Gomelissa, Valko-Venäjällä.
Huuhkajien ykköstoppariparia Niklas Moisander–Joona Toivio ei nähdä ainakaan avausottelussa. Moisander, 27, on varmuudella pois pelikieltonsa vuoksi ja Toivio, 25, kärsii selkävaivoista.
Norjassa tätä nykyä pelaava Toivio on ollut Mixun papereissa Moisanderin ykköspari. Mies on kuitenkin ollut sivussa seuransa Molden kolmesta edellisestä sarjapelistä ja on pelannut vain viisi sarjapeliä 12:sta tänä keväänä.
Moisander pääsee jälleen mukaan jälkimmäiseen kamppailuun, mutta mies viereltä uupuu.
Juhani Ojalalla rikkonainen kevät
Venäjällä Terek Groznyn joukkueeseen Sveitsistä helmikuussa siirtynyt Juhani Ojala, 23, on noussut varteenotettavaksi ehdokkaaksi avaavaksi toppariksi maajoukkueessa. Toivion tavoin mies on kuitenkin koko kevään kärsinyt erinäisistä vammoista ja pelikunto on arvoitus. Ojala oli valittu mukaan maaliskuun maaotteluihin, mutta joutui jättämään ne väliin loukkaantumisen vuoksi. Ojala pelasi pari ottelua huhtikuussa, mutta oli reisivamman vuoksi sivussa kolme viimeistä Venäjän pääsarjan kamppailua. Mies on kuitenkin mukana Huuhkajien tämän viikon leiriryhmässä (uutinen), joten jonkinlaisessa kunnossa mies lienee.Seuraavat vaihtoehdot Pohjoismaista
Konkariosastoa edustavan Petri Pasasen, 32, nimi lienee ollut Paatelaisen soittolistassa. 70 maaottelun mies pelasi pääosan tanskalaisseuransa Aarhusin minuuteista päättyneellä kaudella, joten pelikunto on kohdillaan. ”Peetu” voi hyvinkin nousta avaukseen jopa molempiin kamppailuihin. Malmö FF:ssä uutta tulemista viime kauden lopun ja alkukauden tehnyt Markus Halsti, 29, pystyy pelaamaan topparina, vaikka häntä on maajoukkuetasolla käytetty pääosin laitapakkina. Ruotsin pääsarjassa myös pelaavan Kalmar FF:n Paulus Arajuuri, 24, on ollut usein varamiehenä maajoukkueessa. Mies pelaa viikosta toiseen seuransa avauksessa, joten tuntuma on hyvä. Poissaolojen vuoksi Hollannin pääsarjassa AZ Alkmaarissa talven aikana minuutteja saanut Thomas Lam, 19, saatetaan nostaa alle 21-vuotiaista mukaan miesten rinkiin, mutta tuskin vielä pelaavaan kokoonpanoon. Kai Lintinen (Twitter@kailintinen) Katso tästä tällä viikolla kokoontuneen Huuhkajien leiriryhmän koostumus. Karsintaryhmä Valko-Venäjä-peleihin julkistetaan perjantaina.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”