Liigavalmentaja tiiviistä pelitahdista: ”Suoranainen uhka pelin laadun ja pelaajan terveyden kannalta”
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigan joukkueet pelaavat tällä hetkellä todellisia härkäviikkoja.
Esimerkiksi Kuopion Palloseura tahkoaa kolmea ottelua: Suomen Cupia maanantaina ja liigaa torstaina ja sunnuntaina. Ja sehän ei kuopiolaisten pääkäskijä Esa Pekosta sytytä.
– Härkäviikot jatkuvat tiiviillä tahdilla. Tällainen ottelutahti on minun mielestäni suoranainen uhka suomalaiselle jalkapalloilulle niin pelin laadun kuin yksittäisen pelaajan terveyden kannalta, Pekonen sanoo seuransa verkkosivuilla.
– Nykyinen ottelumäärä on ihan kohtuuton erityisesti niille seuroille, jotka pelaavat Suomen Cupia ja eurocupin pelejä. Tiivis ottelutahti altistaa pelaajat loukkaantumisille ja pelin laatukin kärsii väistämättä, kun joudutaan pelaamaan väsyneenä.
”Ensi kaudeksi on muutosta saatava”
– Tämä tilanne ei palvele nuorten pelaajien kehittymistäkään millään tavalla ja mielestäni jo ensi kaudeksi on muutosta saatava, Pekonen viestittää. Pekonen ottaa esimerkin Euroopan huippusarjoista. – Englannin valioliigassakin pelataan 38 sarjakierrosta eli vain viisi enemmän kuin Suomessa. Missään muualla ei pelata näin paljon pelejä näin lyhyessä ajassa kuin meillä. Muulla sarjakaudet kestävät 8-9 kuukautta, meillä sama pelimäärä pelataan vain kuudessa kuukaudessa. – Jos kauden pidentäminen ei kerran onnistu olosuhdesyistä, olisi sitten aloitettava keskustelu sarjan muuttamisesta vaikkapa kaksinkertaiseksi, Pekonen ehdottaa.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin