Brassitähti Neymar keskinäisen maaottelun alla: ”Englanti ei taistele MM-voitosta”
Kuva: Getty Images
Brasilialaisen jalkapallon suurin tähti, juuri FC Barcelonaan pitkän sopimuksen allekirjoittanut Neymar, 21, lämmitteli sunnuntain vastustajaa Englantia kertomalla että ei usko maan taistelevan MM-voitosta ensi kesänä Brasiliassa.
– Kunnioitan paljon englantilaisia pelaajia, koska he ovat saavuttaneet suuria asioita seurajoukkueissaan. Mutta maajoukkueena en ajattele Englantia yhtenä ryhmistä, jotka voisivat todella taistella maailmanmestaruudesta, Neymer kertoi The Sunille keskinäisen ottelun alla.
Neymar näkee Brasilian olevan ykkössuosikki, jolle on kaksi todellista haastajaa.
– Haluamme voittaa maailmanmestaruuden kotimaassamme. Mielestäni vain kaksi maajoukkuetta ovat todellisia uhkia tavoitteellemme – Saksa ja Espanja. Sen jälkeen tulee ryhmä mustia hevosia – Argentiina, Hollanti, Italia ja ehkä 1-2 muutakin. Mutta Englanti ei kuulu tähän joukkoon.
Englanti kuitenkin päihitti Brasilian Lontoossa helmikuussa pelatussa maaottelussa 2-1-lukemin, minkä jälkeen brittimediassa ihmeteltiin juuri Neymarin vaisuutta. Nyt vuorostaan Brasilia toimii isäntänä legendaarisella Maracanan stadionilla sunnuntaina.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä