FC Lahti putosi sarjan jumboksi kabinettipäätöksellä
FC Lahti tuomittiin lopullisesti häviäjäksi 0-3-lukemin 21. huhtikuuta pelatussa RoPS-ottelussa, kun sen vastine Palloliiton aiemmpaan päätöksesen hylättiin.
Ottelu päättyi 1-1-lukemiin, mutta RoPS:n tekemän vastalauseen perusteella ulos muutettiin Palloliitossa rovaniemeläisen 3-0-voitoksi 29. huhtikuuta, kun FC Lahden joukkue oli käyttänyt ottelussa pelikieltoa kärsinyttä Jussi Länsitaloa.
Länsitalo sai kahden ottelun pelikiellon kauden 2012 lopussa, joka siirtyi kärsittäväksi kauden 2013 alkukierroksille.
FC Lahti ei ollut vastineessaan kieltänyt Länsitalon pelikieltoa, mutta toivonut vastalauseen hylkäämistä, koska kyse oli inhimillisestä erehdyksestä ja seuran tavoitteena ei ollut edun saavuttaminen peluuttamalla tietoisesti edustuskelvotonta pelaajaa.
Seurojen käyttämä pelaajien ilmoitusjärjestelmä Palloverkko ei antanut tietoja edelliseltä kaudelta siirtyneistä pelikielloista, joten pelaaja pystyttiin lisäämään siitä huolimatta otteluun.
Palloliiton kilpailusääntöjen mukaan seuroilla on valvontavelvoite pelikielloista ja varoituksista, joten Palloverkon asianmukaista toimimattomuutta ei katsottu lieväntävänä asianhaarana, mikä on ollut linjana aiemmissakin vastaavissa tapauksissa.
FC Lahti putoaa näin sarjan jumboksi viidellä pisteellä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”