JJK:n päävalmentaja kovan paikan edessä – ”Vaatimustaso tulee nousemaan”

Juha Pasoja nostettiin JJK:ssa valmennusvastuuseen loppukaudeksi Kari Martosen tilalle sunnuntaisen RoPS-tasapelin jälkeen ja nyt mies on kovan paikan edessä.
Apuriksi Pasoja saa entisen JJK-käskijä Ville Prihan – kaksikolla on iso haaste pitää seura liigassa.
– Aivan selvää tietenkin on, että yhden joukkueen on jäätävä loppukauden aikana taaksemme, Pasoja sanoo JJK:n verkkosivuilla.
– Meillä on nyt edessämme kovaa työtä – paljon kovaa työtä. Itselleni tuo tarkoittaa ennen kaikkea asioiden suunnittelua, sitä työtä on edessä nyt paljon aiempaa enemmän.
Pasojan kommenteista käy ilmi, ettei homma tule kiikastamaan ainakaan fysiikasta.
– Pelaajien osalta puhutaan kirjaimellisesta, fyysisestä työnteosta. Pyrimme varmistamaan, että jätkät varmasti jaksavat juosta tarvittavan 90 minuuttia – ettei bensa lopu kesken liian aikaisin.
– Kaiken kaikkiaan vaatimustaso tulee nousemaan ja harjoituskentällä tullaan menemään kovaa – kenties saamme sitä kautta myös pelaajien rooleja kentällä vielä hieman selkiytettyä.
JJK:n seuraava peli on ensi sunnuntaina, kun se kohtaa kotonaan kovavireisen FC Hongan.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan