OPS-luotsi: ”SJK on edelleen suurin kandidaatti nousemaan liigaan”
Kuva: Juha Tamminen
OPS nappasi kovan päänahan torstaina kaatamalla sarjakärki SJK:n kotonaan maalein 2-0. Päävalmentajien tunnelmat olivat luonnollisesti hyvin erilaiset.
Oululaisten päävalmentaja Luiz Antonion mukaan voitto kelpasi, mutta hän antoi silti tunnustusta vierailijoille.
– Arvostan tätä voittoa tosi paljon, mutta tämä ei silti muuta ajatustani siitä, että SJK on edelleen suurin kandidaatti nousemaan liigaan. Me pelasimme erinomaisesti ja varsinkin kurinalaisesti. Pelaajille iso krediitti siitä, että he taistelivat näin paljon. Olen todella tyytyväinen tähän voittoon, onhan SJK sarjajohtaja, Antonio toteaa seuran verkkosivuilla.
SJK:n luotsin Simo Valakarin mukaan isännät ansaitsivat kolme pistettään.
– Ei meillä ollut mitään mahdollisuuksia, sillä OPS pelasi tänään niin hyvin. Ensimmäinen kerta tällä kaudella, kun me pelasimme huonosti, mutta täytyy sanoa, että vastustaja teki pelin meille hankalaksi puolustamalla kurinalaisesti. OPS teki aikaisen johtomaalin ja me jouduimme ajamaan peliä takaa jo varhaisessa vaiheessa ja jäimme hampaattomiksi, Valakari myönsi.
Katso ylhäältä myös videokooste ottelusta.
Tulokset 18.7.
Haka – JIPPO 2-0
Ilves – PK-35 Vantaa 5-0
OPS – SJK 2-0
Sarjataulukko
SJK 15 9 3 3 31-14 30 Haka 15 8 5 2 21- 9 29 Ilves 14 8 4 2 26-14 28 AC Oulu 15 6 6 3 18-17 24 FC KooTeePee 15 6 6 3 16-17 24 OPS 14 5 3 6 18-21 18 FC Viikingit 15 3 5 7 14-16 14 PK-35 Vantaa 15 3 5 7 17-25 14 AC Kajaani 14 2 3 9 17-30 9 JIPPO 14 1 4 9 2-17 7
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena