VPS ei aliarvioi liigassa kontannutta Interiä: ”Siellä on sarjan parhaimpia hyökkääjiä”
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliiga jatkuu sunnuntaina Vaasassa kiinnostavalla kohtaamisella, kun alkukauden positiivinen yllättäjä VPS kohtaa pelinsä kanssa tuskastelleen Interin kanssa.
VPS-maalivahti Henri Sillanpää kertoi odottavansa ottelusta tiukkaa vääntöä.
– Inter on aina kova joukkue. Pelasimme Turussa pitkään heitä vastaan ylivoimalla ja pelin luonne siellä muuttui toisenlaiseksi sen vuoksi. He ovat tosi vaarallinen ryhmä, oli sijoitus mikä tahansa, torjuja ennusti seuran sivuilla.
– Peli lähtee taas nollasta nollasta ja meidän on tehtävä se sama työ samalla asenteella kuin aiemminkin. Kovalla joukkuepelaamisella, työnteolla ja uhrautumisella olemme pärjänneet muita vastaan, vaikka välillä se kipeää tekeekin, Sillanpää filosofoi.
Inter on tuskastellut varsinkin maalinteon kanssa. Vaasalaisryhmä ei anna sen kuitenkaan hämätä otteluun valmistautumista.
– Siellä on laadukkaita (Irakli) Sirbiladzen ja (Tamas) Gruborovicsin tapaisia sarjan parhaimpia hyökkääjiä. Meidän on taas onnistuttava puolustuspelissä todella hyvin, mikäli aiomme pisteitä ottaa.
VPS on tunnettu alkukaudesta vahvasta puolustuksesta. Sillanpää kaipaili myös joukkueen hyökkäykseen lisää tehoja.
– Hyökkäyspeliä pitää saada petrattua viime peleistä paremmaksi. Lähdemme voittamaan kotipeliä, kuten muitakin. Tulee kova vastus, mutta teemme kovaa töitä niin kuin ennenkin raapiaksemme voiton ottelusta, maalivahti tiivisti.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne

- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn