Yllätyskäänne: Huuhkajien Roman Eremenko vaihtamassa seuraa Venäjällä?
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien tähtipelaaja Roman Eremenkon siirtohuhumylly on saanut täysin uuden käänteen, sillä venäläismedian mukaan Dinamo Moskova olisi lähellä sopimusta Eremenkon kanssa.
Venäläismediassa liikkuu tällä hetkellä hurja huhu, jonka mukaan Eremenkon Rubin Kazan ja Dinamo Moskova olisivat päässeet jo suulliseen sopimukseen siirrosta. Megadiilin yksityiskohtia hiotaan parhaillaan, mutta esimerkiksi Izvestija-lehden mukaan moskovalaisseuran johto olisi valmis maksamaan Rubinin vaatiman hinnan Eremenkosta.
Aiemmin Eremenko yhdistettiin vahvasti kahteen muuhun seuraan: Monacoon ja Napoliin. Monaco on jo ilmoittanut luopuneensa leikistä, sillä ranskalaisseura ei havittele Eremenkoa tässä siirtoikkunassa. Kiinnostusta kuitenkin piisaa suomalaista kohtaan.
Napolin suhteen tilanne on avoinna ja siirto kiikastaa lähinnä Rubinin korkeasta pyyntihinnasta, joka on luokkaa 15-20 miljoonaa euroa. Tämän summan hyökkäävää keskikenttäpelaajaa hakeva Dinamo Moskova on valmis pulittamaan.
Eremenkon siirto Venäjän sisällä olisi mammuttimainen yllätys, sillä Rubin tuskin haluaa myydä kultakimpalettaan pahimmille kilpailijoilleen. Lisäksi Eremenkon omat kommentit tulevan seuravaihdon suhteen ovat olleet sen suuntaisia, ettei mies olisi edes halukas siirtymään toiseen venäläiseen seuraan.
SuomiFutis-sivusto seuraa aktiivisesti Eremenkon siirtoa, josta on tulossa Suomifutiksen historian kautta aikojen suurin hinnaltaan. Tsekkaa Eremenkon siirtomyllyä tästä linkistämme.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva