Arsenalin Bacary Sagnaa on käytetty uudella pelipaikalla: ”Pelaan tarvittaessa myös topparina”
Kuva: Getty Images
Arsenalin oikean laitapuolustajan paikan ykkösmiehenä jo vuosikausia häärinyttä Bacary Sagnaa on käytetty kuluvan kesän harjoituspeleissä poikkeuksellisesti keskuspuolustajana ja näytöt ovat suhteellisen hyviä.
Siirron syynä on ollut se, että pelipaikkaa normaalisti pelaava seuran belgikapteeni Thomas Vermaelen on ollut loukkaantuneena koko pre-seasonin ajan ja kaksikosta Per Mertesacker–Laurent Koscielny, on välillä jompaa kumpaa haluttu lepuuttaa.
30-vuotias ranskalainen kertoo, että voi mielellään jatkossakin avustaa uudella pelipaikalla. Miehen mielestä pääasia on se, että hän on pysynyt terveenä ja pystynyt ylipäätään pelata.
– Olen tyytyväinen kesään. Olin viime kauden alla loukkaantunut, eikä minulla ollut pre-seasonia alla ja mielestäni se näkyi esiintymisissäni. En ollut yhtä terävä kuin aiemmin, joten tämä on ollut minulle hyväksi ja odotan meidän voittavan jotain tulevall kaudella, Sky Sports siteerasi Sagnaa verkkosivuillaan.
– Keskuspuolustajan paikka tuli tutuksi jo viime kaudella. Koscielny loukkaantui Sunderland-ottelussa ja minua kysyttiin hänen paikalleen, koska meillä ei ollut varamiestä hänelle. Menin sitten vain kentälle ja yritin sopeutua. Asiat on hieman erilaisia keskustasta katsoen, mutta se oli ok. Erilaista, mutta rakastan uusien asioiden opettelemista.
Sagna kertoo kuitenkin, että mies ei ole nyt välttämättä pysyvästi tunkemassa toppareiden joukkoon Arsenalin miehistössä.
– Näen itseni ensisijaisesti oikeana laitapuolustajana, mutta jos minun pitää paikata aukkoa keskellä, teen sen mielelläni.
Sagna ja muut Arsenal-pelurit saapuvat ensi lauantaiksi Helsinkiin, missä joukkue kohtaa Valioliiga-kauden kenraaliharjoituksessa Manchester Cityn. Olympiastadionilla klo 17.00 alkava ottelu televisioidaan myös YLE:n kanavilla.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin