Arsene Wenger: ”Media on aivopessyt Arsenal-kannattajat”
Kuva: Getty Images
Arsenalin manageri Arsene Wenger syyttää englantilaista mediaa seuran ympärillä olevan tyytymättömyyden synnyttäjänä.
Kannattajat ovat vahvasti vaatineet lisää hankintoja, kun voittoja ei ole viime vuosina tullut Wenger on lisännyt joukkueen rivejä kesällä vasta yhdellä, kun ranskalainen Yaya Sanogo liittyi seuraan ilmaiseksi kotimaansa Auxerresta. Toisaalta viime kauden runko on pysynyt kasassa, mitä ei ole vuosiin tapahtunut Arsenalissa.
– Media yleisesti on aivopessyt Emiratesia (Arsenalin kotistadion). Koska emme ole voittaneet pokaaleja vuosiin, on kaikki negatiivista. Mutta meidän pitää elää sen tilanteen kanssa ja keskittyä pelaamaan hyvää jalkapalloa, Soccerway.com siteerasi Wengeriä.
– Olemme hävinneet yhden ottelun (virallisissa kilpailuissa) sitten maaliskuun alun. Siksi Aston Villa -tappio oli shokki. Mutta voitimme Mestarien liigassa Bayern Münchenin ja voitimme Fenerbachen vieraissa. Kaikki reaktiot ovat ylenpalttisia, mutta seuran johdossa olevien ihmisten täytyy erottautua sellaisesta enemmän kuin koskaan aiemmin.
Wenger kuitenkin painottaa, että seura haluaa vahvistaa rivejään vielä viikon auki olevan siirtoikkunan aikana.
– Jos voimme saada yhden, kaksi tai jopa kolme pelaajaa lisää, teemme sen. Joukkue haluaa voittaa liigan. He nauttivat pelaamisesta yhdessä ja tämä on ensimmäinen vuosi pitkään aikaan, kun emme ole traumatisoituneita pelaajien menetyksestä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista