HJK-nuorukainen vastasi huutoon hattutempulla: ”Valmentaja käski siirtämään treenimaalit otteluun”
Kuva: Juha Tamminen
HJK:n sunnuntaisen voittoisan Honka-pelin suurin sankari oli hattutempun iskenyt 20-vuotias hyökkäävä keskikenttäpelaaja Robin Lod. Hän iski ottelussa HJK:n avausmaalin ja kaksi viimeistä osumaa 4-2-voitossa.
HJK-luotsi Sixten Boström oli mielissään nuorukaisen nousemisesta joukkueen vastuunkantajien joukkoon tiukassa paikassa.
– Robin on ensimmäisenä huulilla, kun onnistujia ajatellaan. Olen äärettömän iloinen hänen puolestaan, Boström kertoi ottelun jälkeen.
– Hänellä on ollut viime peleissä paikkoja ja on ansainnut avauspaikkansa työnteolla. Nyt saatiin osoitus siitä, mitä kaverissa on. Tekee paljon töitä kentällä ja vääntääkin hyvin kaksinkamppailuissa.
HJK:lle tärkeän 2-2-tasoituksen reilun tunnin pelin jälkeen iskenyt Teemu Tainio kertoi mielenkiintoisen yksityiskohdan joukkuekaverinsa nappipelistä.
– Siku (valmentaja Boström) sanoi ennen ottelua hänelle, että kun hän tekee treeneissä niin paljon maaleja, saisi alkaa tekemään peleissäkin. Poika otti hyvin opiksi, Tainio puolestaan valotti taustoja.
Knallipäinen sankari itse koki, että mahtava tunnelma nostatti tunnelmia entisestään ja pelaajat saivat kaiken irti itsestään täyden tuvan edessä.
– Ei olisi voinut toivoa parempaa. Näistä hetkistä pitää nauttia. Harvoin Suomessa pääsee pelaamaan tuollaisen yleisön edessä. Edellinen hattutemppu syntyi varmaan B-junioreissa, Lod kertoi.
HJK nousi voitollaan vain pisteen päähän Hongasta, joka on sarjan kärjessä. HJK on pelannut kuitenkin ottelun vähemmän.
Kai Lintinen (twitter@kailintinen), Helsinki
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin