Jari Litmanen: ”Arsenal-Manchester City -ottelu ainutlaatuinen”
Jari Litmanen pitää viikonlopun Arsenal – Manchester City -ottelua ainutlaatuisena. SuperMatch -nimikkeellä Olympiastadionilla pelattava peli herättää Litmasessa myös omakohtaisia muistoja.
– Ottelu on siinä mielessä ainutlaatuinen, että se on ensimmäinen Suomessa järjestetty kahden brittijoukkueen kohtaaminen. Suomessa seurataan perinteisesti juuri englantilaista jalkapalloa, joten melkoista herkkua on faneille luvassa Olympiastadionilla, Litmanen kertoo Betssonin uutiskirjeessä.
– Tämä konsepti, jossa kaksi suurta seuraa pelaavat jossain muualla kuin kotimaissaan, on tullut käytössä maailmalla jonkin aikaa ja hienoa, että nyt on Suomen vuoro.
Litmanen uskoo, että Arsenal-kannattajat ovat hieman niskan päällä perinteikkään taustansa vuoksi, mutta myös Cityllä löytyvän nykyään kannattakuntaa tähänkin otteluun.
– Arsenal on perinteikkäämpi seura, ainakin suomalaisnäkökulmasta. Vannoutuneita Arsenal -kannattajia tiedän paljon, City -kannattajia huomattavasti vähemmän. Viime vuosien menestys on varmasti kasvattanut myös Cityn kannattajakuntaa ja uskon, että Citykin näkyy katsomossa hyvin.
– Veikkaan, että tämä ottelu vetää väkeä myös muista Pohjoismaista paikalle ja muualla Pohjoismaissa Cityn kannatus on isompaa kuin Suomessa.
”Litti” uskoo, että ottelussa nähdään ihan kunnon futista, koska kyseessä on Valioliigan kenraaliharjoitus joukkueille. Aivan kaikkea joukkueet eivät kuitenkaan näytä.
– Tämä on kenraaliharjoitus, joten jonkinlaisia viimeistelykuvioita haetaan kentällä. Toisaalta, riskejä ei oteta enää tässä vaiheessa, joten ne pelaajat, joilla on pieniä kolhuja, tuskin pelaavat tai eivät ainakaan pelaa koko ottelua. Lisäksi tietyt taktiset kuviot mm. erikoistilanteissa jätetään näyttämättä ja käyttämättä.
Arsenalin ja Manchester Cityn välinen ottelu pelataan Helsingin Olympiastadionilla lauantaina klo 17.00 alkaen. Ottelu televisioidaan myös suorana lähetyksenä YLE:llä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin