Jari Litmasella pari entistä joukkuekaveria Arsenalissa
Kuva: Getty Images
Jari Litmanen tuntee lauantaisen Supermatch-joukkueiden Arsenalin ja Manchester Cityn pelaajista pari erityisen hyvin, jotka ovat olleet ”Litin” joukkuekavereina jossain vaiheessa miehen pitkää uraa.
– Arsenalia edustaa entinen joukkuekaverini Ajaxista, Thomas Vermaelen. Mikel Artetaa aion myös seurata, sillä hän on myös entinen seurakaveri.Carl Jenkinson kiinnostaa tietysti meitä suomalaisia, joka pääsee nyt ainakin kerran urallaan pelaamaan Olympiastadionilla, Litmanen kertoi Betssonin uutiskirjeessä.
Parhaillaan loukkaantumisen takia sivussa oleva Vermaelen, 27, pelasi Litmasen kanssa yhtäaikaa Ajaxissa kaudella 2003-04, jolloin belgialaistoppari oli ensimmäistä kautta edustusmiehistössä. Litmanen edusti Ajaxia ensin vuosina 1992-99 ja sitten vuosina 2002-04.
Arteta, 31, puolestaan edusti Barcelonaa yhtäaikaa Litmasen kanssa vuosina 1999-2001. Silloin seuran kakkosmiehistöstä ylös yrittänyt Arteta ei koskaan pystynyt murtautumaan seuran edustusryhmään vaan jatkoi urallaan eteenpäin.
Mies siirtyi Paris-Saint Germainiin lainalle 2001-02 kaudeksi ja edelleen Skotlantiin Glasgow Rangersiin. Myöhemmin Englannissa mies edusti ensin vuosia Evertonia ja vuodesta 2011 lähtien Arsenalia. Välillä mies pelasi myös kauden kotimaassaan Real Sociedadin joukkueessa kaudella 2004-05 ennen Everton-pestiä.
Litmasella on myös omakohtaisia muistoja peleistä molempia seuroja vastaan.
– Kumpaakin vastaan pelasin Liverpoolissa. Ja kumpaakin vastaan olen tehnyt maalin, Litti kuittaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn