Juha Malinen manasi tappiosta tuomareita, joukkuetta ja itseään
Kuva: Juha Tamminen
FC Lahti koki keskiviikkona kotikentällään 2-3 tappion RoPS:lle. FC Lahden päävalmentaja Juha Malinen oli kaukana tyytyväisestä miehestä tappion jälkeen.
Malinen antoi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa kyytiä erotuomareille, joukkueen puolustuspelille ja omalle suoritukselleen penkin päässä.
– Normaalista puolustusviisikosta kun Mikko Hauhia ja Pyry Kärkkäinen puuttuivat, niin sen näki kuinka isossa roolissa he olivat näkymätöntä työtä tehneet. Nyt RoPS:n hyökkäävät pelaajat pääsivät luvattoman helposti kääntymään pallon kanssa läpi ottelun, Malinen harmitteli.
– Pääpalloissa oli vaikeaa. Ensimmäisessä maalissa hävisimme pääpallon, hävisimme toisen, emmekä kaventaneet, jolloin vastustaja pääsi syöttämään selustaan läpi. Ei joukkuetta voi kuitenkaan sillä tavalla syyttää. Täytyy miettiä, oliko valmistautumisessa mennyt jokin pieleen. Puolustuspeliä en saanut sellaiseen kuntoon, kuin sen olisi pitänyt olla, Malinen jatkoi.
Ottelun kulminaatiopiste nähtiin ensimmäisen puoliskon lopulla, kun Loorents Hertsi ajettiin kentältä suoralla punaisella.
– Ulosajosta on tosi vaikea sanoa. Hertsi sanoi, että hän vain läpsäytti (vastustajaa). Meitä oli aika kaltoin kohdeltu jo useammassa tilanteessa aikaisemmin. Välillä jätettiin viheltämättä ja välillä tuli pikku piippauksia.
– Minulle jäi katkera olo kaikkia tuomareita kohtaan tänään. Koimme vahvasti, että tuomarityöskentely ei ollut sillä tasolla kuin peli olisi vaatinut. Näin joskus käy, eikä se ole syy, koska kyllä meidänkin pitää pystyä peiliin katsomaan, Malinen myönsi kuitenkin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä