Liiganousua havitteleva Haka hankki tuulennopean hyökkääjän
Kuva: Juha Tamminen
Ykkösen kärjessä oleva FC Haka on tehnyt sopimuksen yhdysvaltalaishyökkääjä Aaron Kingin, 29, kanssa. King on ollut Hakan testissä parin viikon ajan vakuuttaen valmennusjohdon ja sopimuksen myötä pelaajasiirto Hakaan on käynnistetty. Siirron onnistuessa mutkitta King on kokoonpanossa jo keskiviikon Haka-AC Oulu -ottelussa.
– Olen todella iloinen, että saimme Aaronin kaltaisen nopean hyökkääjän joukkueeseen mukaan. Hän on meille selkeä vahvistus ja tuo myös mukanaan lisää taktisia mahdollisuuksia, iloitsee Hakan päävalmentaja Juho Rantala seuran kotisivuilla.
– Joukkueemme peliesitykset ja tulokset ovat viime aikoina olleet erinomaisia. Haluamme olla koko ajan vaarallisempia viimeisellä kolmanneksella, mutta toisaalta joukkueemme materiaali on tähän suhteellisen kapea. Mahdolliset loukkaantumiset ja pelikiellot sekoittaisivat kokoonpanoamme liian paljon, joten King tulee meille juuri oikeaan aikaan, Rantala toteaa.
Kingin viimeisimmät seuransa ovat Phoenix FC, FC Tampa Bay ja Miami FC. Haka on tällä hetkellä Ykkösen kärjessä ja joukkueella on takana peräti yhdeksän ottelun tappioton putki.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin