Ajaxin Espanjaan vaihtanut toppari kertoi hylänneensä Liverpoolin lähentelyt

© Kuva: Getty Images

Ajaxista Espanjaan maanantaina siirtynyt Belgian maajoukkuepuolustaja Toby Alderweireld kertoi, että hylkäsi useammankin muunkin seuran tarjouksen ennen liittymistään Atletico Madrdiin.

– Seura oli seurannut minua 2-3 viikkoa ja pystyin näkemään, että he todella halusivat minut. Sen vuoksi hylkäsin muiden lähentelyt. Liverpool, esimerkiksi, kiinnostui minusta parin viime päivän aikana, mutta olin jo tehnyt päätökseni. Atletico teki suuren työn vakuuttaakseen minut, 24-vuotias kertoi ESPNFC:lle.

Miehen maajoukkuetoveri, Atleticoa jo edustanut Thibaut Courtois, auttoi päätöksenteossa.

– Courtois on luonnollisesti iloinen minun saapumisestani. Olenhan tulossa hänen Atleticoon. Hän kertoi seurasta positiivisia asioita, kun tutkin tarjouksia. Hän sanoi seurassa olevan upeita faneja ja hänen olevan onnellinen siellä.

Liverpool hankki siirtoikkunan viime hetkillä kaksi puolustajaa – Mamadou Sakhon PSG:stä ja Tiago Ilorin Sporting Lissabonista.


Inter – HIFK | HIFK pulassa! ⭐️⭐️⭐️⭐️