Anna Westerlund naisten EM-kisapettymyksestä: ”Olen jättänyt sen taakseni”
Kuva: Getty Images
Naisten maajoukkue avaa MM-karsinnat lauantaina vierasottelulla Kazakstania vastaan. Ennen uuden projektin alkua Andrée Jeglertzin suojatit kävivät vielä läpi kesän EM-kisarupeamaa.
Suomen naisten EM-kisat eivät menneet toivotulla tavalla. Saldoksi kertyi kaksi tasapeliä lohkovaiheessa ja tippuminen puolivälieristä. Tulosta enemmän joukkuetta kaihersi pelin tukkoisuus, joka näkyi vähäisinä hyökkäyksinä ja maalipaikkoina.
– Kävimme ennen ensimmäisiä harjoituksia läpi, mitä mieltä pelaajat ja taustatiimi olivat. Käymme sitä totta kai vieläkin vähän läpi. Otamme ne asiat mukaan mitä teimme hyvin. Parannettavaa jäi myös, joukkueen toppari Anna Westerlund totesi SuomiFutiksen haastattelussa.
– Olen jättänyt sen taakseni, mutta opiksi pitää ottaa ja tehdä vielä paremmin. Me pystymme ehdottomasti parempaan.
Suomi avaa uudet karsinnat siis Kazakstanin vieraana. Westerlund kertoi keskustelleensa tulevasta vastustajasta sveitsiläisen ex-seurakaverinsa kanssa.
– Olen puhunut Ramona Bachmannin kanssa. Sveitsi hävisi heille vieraissa viime vuonna. Kotona he sitten voittivat 8-0. Se on huonompi joukkue kuin me, mutta tiedämme, että heitä vastaan pelaaminen voi olla vaikeaa. Emme lähde takki auki. Meidän pitää pelata omaa peliä ja tehdä maaleja, Westerlund korostaa.
Suomi jatkaa MM-karsintoja Kazakstanin jälkeen keskiviikkona Itävaltaa vastaan. Turussa pelattava ottelu alkaa klo 18.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle