Länsiväylä: Nouseeko Tapiolan stadion kahden vuoden päästä?
Kuva: Juha Tamminen
Tapiolaan on puuhattu jalkapallostadionia jo monta vuotta. Ensimmäiset ulostulot Espoosta nähtiin jo vuonna 2009. Silloin pidettiin mahdollisena, että uudella stadionilla pelattaisiin jo vuonna 2011.
Tapiolan jalkapallostadion oy:n hallituksen jäsen Jouko Harjunpää sanoo Länsiväylä-lehdessä, että rakennuslupa stadionille haetaan marraskuussa. Työt alkaisivat aikaisintaan toukokuussa ja työt kestäisivät 14-16 kuukautta. Se tarkoittaisi stadionin valmistumista n. kahden vuoden päästä.
– Rahoitusneuvottelut näyttävät vihreää valoa, mutta meillä pitää olla sitä ennen rakennuslupa, Harjunpää toteaa lehdessä.
Stadion olisi ainutlaatuinen Suomessa. Siihen tulisi avattava katto joka mahdollistaisi pelit myös pimeimpään vuodenaikaan. Kapasiteetti olisi aluksi 8500.
LUE MYÖS:
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen