Maajoukkueessa mukana oleva HJK-hyökkääjä: ”Osataan nauttia jälleen pelaamisesta”
Kuva: Juha Tamminen
HJK:n kenttäryhmityksessä hyökkäyksen laidalla pelaava Erfan Zeneli näkee, että parin viikon takainen Honka-voitto käänsi kelkan HJK:n puolelle Veikkausliigan mestaruustaistossa. Matemaattisesti joukkue nousi jo todennäköisemmäksi mestariksi sen jälkeen.
Lisäksi viime viikonlopun tulosten jälkeen, kun HJK-kaatoi Jaron ja Honka pelasi maalittomasti MYPA:aa vastaan, HJK nousi jo liigan kärkeen pisteen erolla ja sillä on yksi ottelu enemmän jäljellä kuin Hongalla.
– Honka-pelin jälkeen oli hyvä fiilis. Siitä puhuttiin mestaruuspelinä ja näytettiin, että Honka on hyvä kakonen meille. Siinä tuntui, että kelkka kääntyi meille, Zeneli kertoi maanantaina SuomiFutis-sivustolle.
Zeneli mainitsee, että välillä seurassa on ehkä voitot alettu ottamaan itsestään selvinä, jonka myötä intohimo tekemiseen katosi.
– Ei olla aina juhlittu voittojen jälkeen, mutta nyt ollaan jälleen opittu nauttimaan saavutuksista. Vähään aikaan ei ollut sellaista, kun voittaminen oli meille normaali tila, Zeneli valottaa arkea neljä edellistä Suomen mestaruutta voittaneessa joukkueessa.
Zeneli on jälleen mukana maajoukkueryhmässä, joka kohtaa perjantaina Espanjan Olympiastadionilla ja Georgian vieraskentällä seuraavana tiistaina. Mies debytoi A-maajoukkuepaidassa elokuussa, kun pääsi vaihdosta kentälle Sloveniaa vastaan 2-0-voitto-ottelussa.
Kai Lintinen (twitter@kailintinen), Olympiastadion
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista