Olympiastadionilla EM-futista vuonna 2020?
Kuva: Getty Images
Euroopan jalkapalloliittojen kattojärjestö UEFA tiedotti perjantaina, että peräti 32 maaliittoa on hakenut vuoden 2020 EM-kisaisännyyttä.
Kisat pelataan ainutlaatuisella formaatilla. 12 kaupunkia ympäri mannerta isännöi kolme alkulohkopeliä ja yhtä pudotuspeliä. Tämän lisäksi yksi kaupunki saa järjestettäväkseen välierät ja finaalit.
Jokaisella maalla on ollut mahdollisuus tehdä maksimissaan kaksi erillistä hakemusta, joista toisella haetaan välierä-/finaalipakettia.
32 hakijamaan mukana on myös Suomi. Perusedellytyksenä alkulohkoisännyyden saamiseen on se, että kaupungissa pitää olla 50 000 katsojan stadion.
Tarkennuksena vielä se, että finaali- ja välierästadioneiden pitää vetää vähintään 70 000 ihmistä, puolivälierästadioneiden väh. 60 000 ja lohkovaihepelien ja neljännesvälierästadioneille pitää mahtua 50 000 ihmistä.
Olympiastadionin mahdollistaa poikkeus
Lisäksi UEFA mahdollistaa poikkeuksen maksimissaan kahdessa tapauksessa, jolloin jo 30 000 ihmistä vetävä stadion, eli Suomessa Olympiastadion, riittää. Ehdokkailla pitää olla lopulliset hakupaperit valmiina kaikkine tietoineen 25. huhtikuuta 2014 mennessä valmiina. UEFA julkistaa valitut kisaisäntäkaupungit syyskuun 25. päivä vuonna 2014.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kaikki jalkapallon miesten Suomen Cupista 2026
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin