Teemu Pukki on vakuuttanut Celtic-luotsin: ”Älykäs pelaaja”

Glasgow Celticin päävalmentaja Neil Lennon on ollut erittäin tyytyväinen Teemu Pukin hankinnasta. Suomalaishyökkääjä on tehnyt jo kaksi maalia kolmeen ensimmäiseen otteluun.
Celticin muutama aiempi kärkimieshankinta epäonnistui. Kahdella miljoonalla punnalla ruotsalaisesta AIK:sta tullut Mohamed Bangura, Miku sekä Lassad Nouioui olivat vuoroillaan flopanneet.
– Teimme runsaasti töitä Teemun vuoksi ja seurasimme häntä jo pitkään. Kun saimme hänet, olin erittäin ilahtunut. Menetimme kesällä Gary Hooperin, ja vaikka en halua verrata heitä, on Pukki aloittanut hyvin. Hän on älykäs pelaaja, Lennon kertoi The Telegraphille.
Pari aiempaa hankintaa olivat Pukin tapaan siirtoikkunan viime hetkillä tapahtuneita, mutta niiden taustat olivat täysin erilaisia.
– Pukin hankintaa edelsi pitkä valmistautuminen. Joskus pelaajien hankinnaksi tehdään paljon töitä, mutta sopimuksia ei synny. Joskus taas pitää tarttua mahdollisuuteen pikaisesti.
– Luulin aiempienkin miesten olleen hyviä pelaajia, mutta asiat eivät toimineet heidän kanssaan. Sellaista tapahtuu
Pukki astuu seurassa suurin saappaisiin, kun Celtic myi kaikissa kilpailuissa viime kaudella yhteensä 31 maalia tehneen Hooperin Valioliiga-seura Norwichiin. Lennon odottaa Pukilta maaleja, mutta ei suoraan uskalla odottaa miehestä ihan Hooperin veroista tykkiä.
– Pukki on sopeutunut hyvin, mutta emme ole vielä nähneet hänen parastaan. Onko hän 30-maalia kaudessa tekevä hyökkääjä? Vaikea sanoa. Hänen tilastonsa HJK:sta viittaisi siihen. Hän ei saanut Schalkessa haluamiaan mahdollisuuksia.
Pukki pelannee seuraavan kerran jo tiistaina, kun Celtic kohtaa Skotlannin liigacupissa Mortonin.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS