Teemu Pukki: ”Peliesitys parempi kuin kevään tasapelissä”
Kuva: Juha Tamminen
Suomen A-maajoukkueen kärsiessä 0-2-tappion Espanjalle perjantaina ratkaisu tapahtui pitkälti maalipaikkojen hyödyntämisessä. Huippupaikkoja laskettaessa Huuhkajat saattoi olla jopa hippusen edellä.
Parhaat paikat siunaantui Teemu Pukille, jolla oli pari-kolme erinomaista paikkaa. Heti alkuminuuteilla Kari Arkivuo pelasi nousunsa jälkeen pallon miehelle maalin eteen, mutta pieni aikailu kostautui ja vastustaja blokkasi vedon.
Toisella puoliajalla vaihdosta kentälle pirteästi tullut Riku Riski antoi Pukille pystysytön vauhtiin, mutta veto alle 10 metristä jäi löysäksi maalivahdin syliin. Tilanne oli tässä vaiheessa Espanjalle 1-0-lukemin.
– Espanja näytti oman tasonsa. Molemmilla oli paikat, he käyttivät ne hyväkseen ja se näkyi tulostaululla. Varsinkin oma viimeinen paikka jäi harmittamaan, siinä olisi pitänyt saada kunnon veto aikaan, Pukki kertoi ottelun jälkeen.
Espanjan pelaaminen ei yllättänyt Pukki millään tavalla.
– Oli mitä odotettiin. He pyörittivät ja me juostiin perässä. Peliesitys oli parempi kuin keväällä Gijonissa, vaikka tulos jäi huonommaksi. Pystyttiin rakentamaan enemmän hyökkäyksiä.
– Heidän pelaajansa pelaavat maailman kärkijengeissä ja voittaneet kaiken mahdollisen. Ei tietenkään tappion jälkeen voi olla kovin tyytyväinen, mutta ehkä kun lauantaina katsotaan peliä, niin näkee paremmin hyvät asiat pelistä.
Kai Lintinen (Twitter@kailintinen), Olympiastadion
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista