Tim Väyrynen: ”Turha miettiä mestaruutta”
Kuva: Juha Tamminen
Honka jäi maanantaina 3-3-tasapeliin JJK:n vieraillessa Tapiolassa. Espoolaisten kärkimies Tim Väyrynen paukutti ottelussa hattutempun tasoittaen kamppailun sen viimeisestä hyökkäyksestä. Se oli kuitenkin laiha lohtu sen jälkeen kun Honka oli menettänyt kahden maalin johtonsa toisen puoliajan aikana. Ilman voittoja mestaruustaistelua on turha miettiä, Väyrynen sanoo SuomiFutis-sivuston haastattelussa.
Honka johti tauolla 2-0, JJK tuli tasoihin ja meni ohi kunnes tasoitit upealla laukauksella loppulukemiksi 3-3. Mitkä ovat tunnelmat tällaisen pelin jälkeen?
Kaksijakoinen fiilis. Toisen puoliajan esityksellä ei ansaitsisi edes pistettä mutta nyt saatiin se.Olisitte kuitenkin tarvinneet kolme pistettä, jotta mestaruustavoite olisi elänyt. Lämmittääkö piste?
Ei se kyllä lämmitä hirveästi. Futispelissä on kaksi puoliaikaa, ei riitä että pelataan yksi puoliaika hyvin. Emme pelanneet, kuten olemme sopineet. Oli huonoja pallonmenetyksiä ja sitten se kierre lähti siitä.Nousit hattutemppusi turvin maalipörssin kärkeen. Kasassa on nyt 13 osumaa. Mitä se merkitsee?
Ei se kyllä tällä hetkellä merkitse yhtään.Minkälainen ilmapiiri oli pukukopissa pelin jälkeen?
Erittäin huono. Ei muuta sanottavaa.Onko mestaruustaistelu nyt ohi? Ero HJK:hon on viisi pistettä.
Turha niitä on miettiä, mutta jos ei pystytä hoitamaan peleistä kolmea pistettä on turha miettiä mestaruutta. Pitäisi kaivaa pisteet väkisin etenkin kotikentällä.Kim Sanden
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä