David Beckhamista tulossa seurapomo Pohjois-Amerikkaan
Kuva: Getty Images
Viime kauteen pelaajauransa päättänyt futisikoni David Beckham on tekemässä uuden aluevaltauksen. Mies on perustamassa Miamiin uuden MLS-joukkueen, kertoi pelaajaa oleva lähde uutistoimisto AP:lle Foxsportsin mukaan.
Beckham tulee maksamaan uuden seuran perustamisesta lisenssimaksuna 25 miljoonaa dollaria. Asia ei ole vielä julkinen, joten virallista ilmoitusta saadaan odottaa vasta myöhemmin.
Aiemmin MLS:n varapresidentti Dan Courtemanche oli vahvistanut, että Beckhamin kanssa on käyty neuvotteluja Miamin joukkueen perustamisesta.
Beckham itse edusti sarjassa pelaavaa Los Angeles Galaxyä kuusi vuotta aina vuoden 2012 loppuun saakka.
MLS-sarjassa pelaa tällä hetkellä 19 joukkuetta kahdessa eri konferenssissa. Pohjoisamerikkalaiseen tapaan sarja on suljettu eli siellä pelaavat joukkueet on valittu mukaan eikä sieltä voi pudota tai sinne nousta mistään alemmista sarjoista.
MLS:n tavoite on laajeta 24 joukkueen kokoon vuoteen 2020 mennessä. 20 joukkue on jo tiedossa, kun Manchester Cityn ja baseball-seura New York Yankeesin yhdessä perustama New York City FC aloittaa sarjassa vuonna 2015.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin