Evertonin nuorukainen kerää kehuja: ”Hiomaton timantti”
Kuva: Getty Images
Valioliigan alkukauden selkeitä onnistujia on ollut Everton, joka uuden managerinsa Roberto Martinezin myötä on pystynyt kehittymään tutusta hyvästä puolustavasta joukkueesta, myös pallollisen pelin hallitsevaksi ryhmäksi. Everton on ainoa seura liigassa ilman tappiota saldolla kolme voittoa ja kolme tasapeliä.
Yksi alkukauden parhaita pelaajia on ollut 19-vuotias keskikenttämies Ross Barkley, joka ehti jo debytoida Englannin maajoukkueessakin. Hän tuli vaihdosta kentälle, kun maa voitto Moldovan syyskuun alussa.
– Ross englantilaisen jalkapallon timantti, mutta hänellä on yhä paljon tehtävää, Martinez kommentoi BBC Sportille.
Barkley debytoi seuran paidassa jo kaksi vuotta sitten Queens Park Rangersia vastaan, mutta on pelannut seurassa vasta 25 ottelua, kun hän oli välissä lainalla sekä Sheffield Wednesdayssä ja Leedsissä.
Hän on tehnyt kaksi maalia kuuteen otteluun. Jälkimmäinen syntyi maanantaina Newcastlea vastaan kotivoitossa. Everton johti avausjakson jälkeen kolmella maalilla, mutta Newcastle nousi vielä maalin päähän.
– Se oli unelmieni täyttymys – ampua maali Goodison Parkilla. Olen unelmoinut siitä pikkupojasta lähtien, seuran kasvatti iloitsi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin