Fifa julkisti ehdokkaat maailman parhaaksi pelaajaksi – tässä lista
Kuva: Getty Images
Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa nimesi 23 ehdokasta maailman parhaalle jalkapalloilijalle myönnettävän Kultainen pallo-palkinnon saajaksi. Kultainen pallo eli ranskaksi Ballon d’Or on jaettu vuodesta 2010 lähtien eri maajoukkueiden kapteenien ja valmentajien sekä valittujen median edustajien mielestä maailman parhaalle pelaajalle. Kultainen pallo on suora perillinen aiemmin myönnetylle Fifan vuoden pelaaja-palkinnolle. Tämänkertaiselle listalle mahtui peräti kuusi Mestarien Liigan voittaneen Bayern Münchenin pelaajaa.
Jalkapallomaailman kirkkain tähti, Barcelonan Lionel Messi on voittanut pystin huimat neljä vuotta peräkkäin. Viimeinen ennen Messiä kunnianosoituksen saanut pelaaja oli Cristiano Ronaldo, joka voitti tittelin vuonna 2008. Tänä vuonna myös ruotsalaisella Paris Saint-Germainia edustavalla Zlatan Ibrahimovicilla arvioidaan olevan hyvät mahdollisuudet palkintoon.
23 pelaajan joukosta nimetään joulukuun alussa kolme kärkikandidaattia Kultaisen pallon saajaksi. Samoin tuolloin rajataan kolme parasta ehdokasta myös parhaan valmentajan, parhaan naispelaajan ja muiden tärkeiden palkintojen vastaanottajaksi.
Vuoden 2013 maailman parhaan pelaajan palkinto jaetaan televisioitavassa tilaisuudessa Zürichissä 13.1.2014.
Alla Fifan nimeämät ehdokkaat vuoden 2013 maailman parhaaksi pelaajaksi:
Gareth Bale (Wales), Edinson Cavani (Uruguay), Radamel Falcao (Kolumbia), Eden Hazard (Belgia), Zlatan Ibrahimović (Ruotsi), Andrés Iniesta (Espanja), Philipp Lahm (Saksa), Robert Lewandowski (Puola), Lionel Messi (Argentiina), Thomas Müller (Saksa), Manuel Neuer (Saksa), Neymar (Brasilia), Mesut Özil (Saksa), Andrea Pirlo (Italia), Franck Ribéry (Ranska), Arjen Robben (Hollanti), Cristiano Ronaldo (Portugali), Bastian Schweinsteiger (Saksa), Luis Suárez (Uruguay), Thiago Silva (Brasilia), Yaya Touré (Norsunluurannikko), Robin Van Persie (Hollanti), Xavi (Espanja)
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- KuPS-tähti jättää seuran: ”Kaikki hyvät asiat päättyvät aikanaan”
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- KuPSin päävalmentajanimitys kerää irvailua – ”Taitaa aueta pullo heti uudelleen”
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena