Kädenvääntö La Ligan maalipyssystä jatkuu – Brasilia valitsi joukkueeseensa
Kuva: Getty Images
Brasilian ja Espanjan pitkään jatkunut sapelinkalistelu La Ligan maalipörssiä johtavan Diego Costan edustusoikeudesta sai torstaina uuden käänteen. AS:n mukaan Atlético Madridin kärkimiehen synnyinmaan Brasilian jalkapalloliitto on lähettänyt Fifa:lle kirjeen, jonka mukaan Brasilia aikoo nimetä Costan joukkueeseensa marraskuisiin harjoitusotteluihin Chileä ja Hondurasia vastaan.
Brasilian aktiivisuuden johdosta saaga on lähestymässä lopullista ratkaisuaan. Mikäli Diego Costa pitää päänsä ja valitsee Espanjan edustamisen Brasilian sijasta, on hänen kahden passin miehenä kieltäydyttävä kirjallisesti edustamasta Brasiliaa jatkossa. Kirje tulee tässä tapauksessa lähettää sekä Brasilian jalkapalloliitolle että Fifalle ensi viikon torstaihin mennessä. Muussa tapauksessa hänellä ei ole oikeutta kieltäytyä maajoukkuepeleistä 15. ja 19.11., ja Atlético Madrid on velvoitettu vapauttamaan miehen maajoukkueen mukaan kolme päivää ennen ottelua.
Diego Costa ilmaisi lokakuun alussa halunsa edustaa maajoukkuetasolla Espanjaa ja on jo ollut säännöllisessä keskusteluyhteydessä Espanjan maajoukkuvalmentajan Vicente del Bosquen kanssa. Hän on kuitenkin ollut vastentahtoinen laatimaan vaadittua kirjallista selvitystä Brasilian maajoukkueen hylkäämisestä. Siksi Brasilia asettikin miehelle nyt paineet nimeämällä hänet marraskuun maaotteluihinsa.
Diego Costa johtaa kymmenellä tekemällään maalilla La Ligan maalintekijätilastoa. Hän iski seuralleen kaksi maalia myös tiistaina Mestarien Liigan vierasottelussa Austria Wieniä vastaan.
LUE MYÖS:
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Yllätys: Tällaista roolia Zinedine Zidane kaavailee Kylian Mbappélle
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Erikoiset videot leviävät: EA Sports FC 27 -pelissä yllättäviä bugeja